| Markkinoilta löytyy nykyään myös jonkin verran '10 metrille' (=28-29.7Mhz, lällärikanavat ovat 11 metrin bandilla joka käsittää tajuudet 26.965-27.405Mhz) tehtyjä laitteita jotka saa mallista riippuen hyvinkin helposti muutettua lälläritaajuuksille, mutta koska ne ovat radioamatöörilaitteita (radioamatööritoiminta on luvanvaraista) usein miljaardeine toimintoineen, ne eivät ole enää ihan aloittelijalaitteita. Puhumattakaan siitä että näiden modaaminen - tai ainakin käyttäminen - lälläritaajuuksille on käsittääkseni kiellettyä. Sama pätee myös lällärinä ostetun laitteen käyttämistä muutettuna radioamatööritaajuuksille. Kuvassa parin viime vuoden kuuma peruna tältä saralta, Maas DX-5000: |
| Myös käsikoneita on tarjolla kaikissa mainituissa laiteryhmissä, mutta ainoaksi lälläriksi sellaista ei juuri kannata harkita ellei helppo kuljetettavuus ole ehdoton vaatimus. Kuuluvuus lyhyillä vakioantenneilla ei ole kummoinen mutta virrankulutus on sitä luokkaa että akku tai paristot ovat hubaa tavaraa käytettäessä täyttä tehoa. Molempiin asioihin on toki olemassa ratkaisuja, pidempää antennia ja ulkoisen antennin sekä virransyötön mahdollistavia autosarjoja, mutta käsikapulan idea noilla menetetään eikä käytettävyys autosarjan kanssa ole lähimainkaan kiinteän autokoneen veroinen. Alla olevassa kuvassa Intek H520 Plus: |
|
Laitteiden tärkeimmät erot, AM, FM ja SSB ovat modulaatioita. Teknistä eroavaisuutta ei tässä ruveta käymään
läpi mutta se on oltava sama kaikilla yhteyden osapuolilla. Useimmissa nykyään käytössä olevissa laitteissa on sekä AM että FM, käytettynä voi löytää myös pelkkää AM tai FM konetta. AM puolta käyttävät enää käytännössä rahtarit (kanava 19) joten pelkkää AM laitetta ei ehkä kannata nykypäivänä hommata. PR-27 koneet (=pelkkä FM) ovat vielä ihan käyttökelpoisia sillä harrastelijoiden jonninjoutavat pulinat hoidetaan nykyään yleisesti FM:n puolella joten satunnaistakin juttuseuraa löytyy.
SSB löytyy sitten vasta kalliimmista, monipuolisista ja lähinnä alan harrastajille suunnatuista laitteista. SSB puolella pohjakohina ja muut häiriöt ovat lähes olemattomia ja se onkin omiaan etenkin pitempiä yhteyksiä tavoiteltaessa. SSB jakaantuu vielä USB ja LSB 'alueisiin', ja ne löytyvät kaikista SSB laitteista. LA kanavilla käytetään useimmiten USB:tä. Kaikki LA/PR/CB puhelimet pelaavat keskenään kun valitaan sama kanava ja modulaatio. Lähetysteho on modulaatiosta, laitteen iästä ja myyntialueesta riippuen jotain yhden ja viiden watin väliltä. Nykyiset laitteet ovat usein 'multinorm' laitteita jolloin ne voidaan helposti ohjelmoida minkä tahansa maan pykälien mukaiseksi. Meikäläisittäin (maa-asetus EU ainakin Presidentin laitteissa) tehot ovat FM 4w / AM 1w / SSB 4w, mutta liekö yhtään asianharrastajaa joka ei olisi säätänyt laitettaan Venäjän (RUS) tai muutaman muun maan asetuksille ja saanut näin 4w myös AM puolelle. Multinorm laitteen myyntipuheissa varmasti mainitaan tämä ominaisuus jos laitteessa sellainen on, ja käyttöohjeesta löytyy ohjeet tähänkin asiaan. Mummovainaan aikaisista Mocomista ja vastaavista tätä ohjelmointisysteemiä on turha etsiä, se on vähän uudempien laitteiden ominaisuus. Ja pykälien vastaisten tehojen käyttäminen on luonnollisesti kiellettyä.
|
| Laitteen valinta: |
|
Uutta laitetta ostavalle on merkkien kirjo nykyään eikä niihin varmaan kannata sen enempää mennä koska mielipiteitä on yhtä monta kuin käyttäjiäkin, mutta nyrkkisääntönä voisi ehkä kuitenkin pitää sitä että valitsemalla pitkään markkinoilla olleen merkin ei voi ainakaan kaikista hurjimpaan skeidaan mennä - ehkä? Alan harrastajien kirjoitusten perusteella voi usein päätellä että mikään nykyvehkeistä ei vedä vertoja 80 luvun Mocoma 27:lle ja vastaaville, mutta huolettomin valinta lienee kuitenkin joku uusi/uudehko laite kaupasta tai käytettynä.
Autoasennuksen kyseessä ollen kannattaa panna merkille kaijuttimen ja mikrofoniliitännän sijainti. Kaijutin on useimmiten pohjassa, mikrofoniliitin yleensä etupanelissa. Jos kaijutin on laitteen pohjassa, se ei kuulu kovinkaan hyvin esimerkiksi suoraan kojetaulun päälle asennettuna. Sivussa oleva mikrofoniliitin taas torpedoi aika tehokkaasti upotusasennuksen. Upotusasennusta harkittaessa kannattaa ehdottomasti hankkia myös erillinen kaijutin (laitteiden perässä on yleensä 3.5mm liitin tätä varten ja lähes mikä tahansa kaijutin käy) sillä jostain kojetaulun syvyyksistä ei taatusti kummoisesti kuulu. Peruskoneen tarvitsijalle melkein mikä vaan sitten käykin, mutta jos vaarana on höynähtäminen radiohommiin muutenkin, kannattaa muutama muukin asia vielä huomioida. Signaalimittareita on muutamalla ledeillä toteutetuista (=karkein tarkkuus) kännyköistä tuttujen 'palkkinäyttöjen' kautta ihan mekaaniseen viisaritoimiseen. Näistä viimeisin on tietysti tarkin ja melkolailla välttämätön esimerkiksi radiosuunnistuksessa. Kanavan valinta hoidetaan halvimmissa laitteissa usein ylös/alas nappuloilla mikä on toki ihan toimiva ratkaisu, mutta jos kiinnostusta kanavien selailuun on ilmassa, on pyöritettävä hantaaki huomattavasti näppärämpi käytössä. Herkkyyssäätö (RF GAIN nappula) saattaa myös tulla joskus tarpeeseen, pelkkä kohinasalvan kiristäminen ei aina riitä ei-toivottujen asemien läpikuulumiseen ilman että menetetään samalla myös halutut vasta-asemat. Monet nykylaitteista mahdollistavat helpon (=tarvitsee vain esim katkaista joku hyppylanka laitteen sisällä) tehon ja kanavien lisäyksen, jos tälläinen kiinnostaa niin kannattaa netistä selvitellä harkinnan alla olevan laitteen soveltuvuus tälläiseen räpeltämiseen. Tehoista lisää alempana, vahvistimia käsittelevässä osiossa. |
| Antenni: |
|
Autokäyttöön on pitkiä ja pätkiä, kiinteitä ja magneettikiinnitteisiä, teräksisiä ja lasikuituisia, alapäässä olevalla jousella ja ilman ja ties mitä. Tässä, kuten laitteiden merkeissäkin, on mielipiteitä joka lähtöön joten faktana kerrottakoon vain ne asiat mistä ollaan yleensä melko samaa mieltä; 1) antenni on laitteiston tärkein lenkki, ja 2) mitä pitempi, sitä parempi. Usein ollaan myös sitä mieltä että kiinteästi asennettu on parempi kuin magneettikiinnitteinen, mutta jostain lukemani vertailun mukaan kiinnitystapa ei merkittävästi vaikuttanut kun käytettiin samaa antennia.
Nimettömistä halpisantenneistakin voi löytää helmiä mutta oman näppituntumani (joka perustuu yleiseen harrastuneisuuteen ja useisiin monen autokunnan maastoautoiluretkiin) on että antennin valinta kannattaa tehdä ehkä seuraavassa järjestyksessä: 1) Kiinnitystapa (magneetti/kiinteä/muu), 2) tunnetusti laadukas merkki (esim Sirio tai Wilson), 3) pituus. Mitä pitempää antennia funtsii, sitä enemmän kannattaa harkita myös antennin materiaalia. Lyhyt nysähän voi olla vaikka rautakankea mutta pitempien antennien kohdalla kannattaa harkita teräspiiskaa sillä ennemmin tai myöhemmin se ottaa johonkin kiinni ja silloin kysytään joustavuutta. Pitkät lasikuituisetkin jostavat kyllä yllättävän hyvin mutta ei niistä tietenkään teräspiiskan voittajaksi ole, ja kuormitus antennin jalkaankin on huomattavasti suurempi taivutustilanteessa. Antenniksi ei myöskään käy mikä tahansa, vaan sen pitää olla nimenomaan tälle taajuusalueelle tarkoitettu. Vääränlaista antennia ei saa säädettyä LA käyttöön vaan se todennäköisesti käräyttää radiosi. Antennien jalusta/kiinnitys on yleensä joko UHF tai DV tyyppinen, ne ovat aivan erilaisia mutta suorituskyvyssä ei liene kummoista eroa. DV jalustan eduiksi voidaan laskea todennäköisesti suurempi antennivalikoima ja se että jalustan/antennin liitos antaa periksi jos antenni nappaa johonkin kiinni. UHF taas on ainakin omasta mielestäni tukevamman ja professionaalimman tuntuinen.
  Olemassa on myös adaptereita joilla saadaan antennit sopimaan eri jalustoihin, mutta toimivimpaan lopputulokseen päästään käyttämällä sellaista jalkaa joka antenniin kuuluu. Jotta antenni pystyisi hoitamaan menestyksekkäästi tuota laitteiston merkittävimmän lenkin osaansa, olennaista on myös sijoitus, asennus, säätö ja antennin johto. Paras kuuluvuus saadaan yleensä aikaan jos antenni on keskellä kattoa, huonoimmillaan se on auton kyljessä - onhan se silloin selvästi katveessa johonkin suuntaan. Mikäli kyseessä on kiinteästi asennettu antenni, täytyy antennin jalustan maadoitus hoitaa kuntoon hinkkaamalla maalit ja muut pois kiristyssysteemin kohdalta (yllä olevassa DV jalustan kuvassa ne alapuolella olevat sakarat). Viimeisenä silauksena asennushommissa suoritetaan antennin säätö. Säätö on ehdottomasti tehtävä sillä tehdassäätöisenä - saati sitten käytetyn kyseessä ollen - se on varmasti pielessä. Hommaan tarvitaan SWR mittari joiden hinnat alkavat uusinakin vain reilusta 20 eurosta. Mikäli säätöä ei tehdä, jää yhteysetäisyys heikoksi ja jos se on pahasti pielessä tulee lälläristä ennemmin tai myöhemmin toimintasavut ulos. Säätäminen onnistuu mittarin käyttöohjeita seuraten, ja varsinainen säätötoimenpide tarkoittaa antennin pituuden muuttamista. Yleensä kyseessä on maksimissaan parin sentin mittainen säätötarve. Vastaan on tullut myös antenneja joissa ei ole minkäänlaista säätöä, sellaiset kannattaa jättää huomiotta vaikka saisi halvallakin. Sivun loppupuolella lisää juttua antennin säätämisestä. Antennijohtoakin on olemassa montaa sorttia mutta ihan se perusjohto (tyyppi RG58) kelpaa useimpiin asennuksiin. Lällärin perässä oleva antenniliitin on UHF tyyppinen, eli laitteen perästä löytyy samanlainen liitin kuin ylläolevassa UHF jalustassa näkyy. Antennijalustassa olevissa liittimissä saattaa olla eroavaisuuksia, mutta itselle ei ole tullut vastaan kuin tuota tuollaista kuin yllä olevassa DV jalustan kuvassa näkyy. RXTX-Tuotteen kuvastossa sitä kutsutaan nimellä Telecap mutta Googlen kuvahaku ei montaakaan oikean näköistä tulosta tuolla haulla anna.
|
|
Siinä nyt olennaisimmat joilla päässee alkuun asiassa.
Kun vehkeet ovat kasassa ja siinä kunnossa että kuso kulkee niin sitä voi joko olla tyytyväinen vehkeisiinsä sellaisenaan, tai jos harrastuskärpänen puraisee niin mieleen saattaa tulla laitteiston parantelu. Kyseeseen tulee silloin yleensä Vahvistimet: |
|
Jos laitteisto (komponentit, asennus) on kaikinpuolin hyvä, voidaan pidempiä yhteyksiä tavoitella vahvistimella (nk linukka). Ennen vahvistimen hankintaa kannattaa kuitenkin kohdistaa katseensa vielä kerran antenniin, kahdestakin syystä. Antenneilla on tietty tehonkesto, varmista sen riittävyys aikomasi vahvistimen kanssa. Ja toinen asia, onko antennisi varmasti paras mahdollinen vaativammille yhteyksille? Heikon antennin buustaaminen vahvistimella ehkä saa sinut kuulumaan kauemmaksi, mutta itse et välttämättä kuule vastapuolta.
 Lällärin vakion 4w tehon sijaan puhtia saadaan muutamista kymmenistä vateista useisiin satoihin tarpeen ja rahapussin mukaan. Mikäli kyseessä on yhteydenpito lähinnä oman porukan kesken, ei ole järkevää laittaa 300 euroa 500w laitteeseen jos muut pyörivät 50-100w luokassa 50 euron vahvistimillaan. Se ei paljon lohduta jos kaveri kuulee 500w lähetyksesi mutta sinä et sen 50w lähetystä. Jos taas ajatuksena on pitää yhteyttä muihin asian harrastajiin ehkä kauempanakin, voidaan olettaa että vastapuolellakin on pelit ja vehkeet kunnossa ja suurempikin lähetysteho saattaa olla ihan käytetyn rahan väärti. Vahvistinta valitessa kannattaa kiinnittää huomiota etenkin spekseissä mainittuun ohjaustehoon. Jos vahvistimen maksimiteho on 100w ja ohjaustehoksi (=teho jolla lällärisi lähettää, eli ohjaa vahvistinta) ilmoitetaan 0.5-10w, tarkoittaa se sitä että lällärisi vakiolla 4w teholla saat vahvistimesta irti noin 40 wattia. Täyden 100w tehon saamiseksi laitetta pitäisi ohjata 10w teholla ja sellaista tehoa ei täällä myytävistä laitteista saa ilman muutoksia. Mikäli lälläristäsi lähtee enemmän puhtia kuin vahvistimesi ohjausteho sallii, kannattaa ehdottomasti hommata tehomittari (useissa SWR mittareissa myös tehonmittaustoiminto, aiheesta lisää antenniosastolla) ja varmistaa ettet yliohjaa vahvistinta. Se vähintäänkin sotkee lähetyksesi äänen laadun ja ennemmin tai myöhemmin rikkoo vahvistimen. Jos vahvistimen spekseissä mainitaan AM/FM/SSB mutta toimintakytkimessä on vain vaihtoehdot AM/SSB, käytetään FM alueella tuota AM asetusta. AM/FM käytössä vahvistin naksahtaa päälle aina kun painat tangenttia ja naksahtaa pois päältä kun päästät irti. SSB:tä käytettäessä vahvistin naksahtaa päälle vasta kun alat puhua ja sammuu pienellä viiveellä kun lähetys päättyy. Vahvistimen asennuksessa kannattaa kiinnittää huomiota myös virtajohtoihin. Jos laitteen tiedoissa ilmoitetaan että virrankulutus on 10A niin siihen ei silloin kannata mitään paukkulankaa laittaa, se 10A on kuitenkin 10A vaikka vahvistetaankin 'vain' radiosignaalia. Tämä on asia joka helposti unohtuu. Joissain vahvistimissa on myös vastaanottovahvistin (nk. imuri, olemassa on myös erillisiä laitteita) joiden tarkoitus on tietenkin vahvistaa heikko signaali paremmin kuuluvaksi ja sen ne myös tekevät, valitettavasti ne vahvistavat samalla myös häiriöt ja pohjakohinat jotka heikentävät signaalin kuuluvuutta joten hyöty on useimmiten lähes olematon. Toinen lähetyksen potkua parantava laite on vahvistava mikrofoni. Nämä toimivat paristolla ja vaikutus on vähän sama kuin huutaisit mikrofoniin kurkku suorana. Näissä on usein myös kaikutoiminto jolle en ole järkevää käyttöä pystynyt ideoimaan. Idea on ilmeisesti vaan siinä että haloo-loo-loo-loo kuulostaa hienommalta kuin pelkkä haloo? Vahvistavaa - tai muuta alkuperäisestä - poikkeavaa mikkiä hankittaessa kannattaa panna merkille että liittimiä on erilaisia. Selkein ero on liittimen pinnimäärä. Ja vaikka pinnimäärä täsmäiskin, kannattaa silti olla varuillaan jos ei tiedä satavarmasti mitä tekee. Etenkin jos laitteen alkuperäisessä mikissä on lisätoimintoja kuten kanavien vaihto, voi pinnijärjestys olla spesiaali. Tehojen kanssa pelatessa kannattaa pitää mielessä että se on pykälien vastaista toimintaa - asia tosin ei tunnu nykyään kiinnostavan enää ketään toisin kuin vielä 90 luvun alussa.
|
| Antennin säätämisestä: |
|
Antennin säätämisen idea on saada takaisin heijastuvan signaalin määrä mahdollisimman vähäiseksi, ja kuten jo
aijemmin todettiin niin se vaikuttaa yhteysetäisyyksiin ja etenkin laitteiston hyvinvointiin.
  Vasemmalla halvimman luokan (~20e) perusmittari ja oikealla niin sanottu ristiin näyttävä mittari (~70e ja siitä ylöspäin). Ristiin näyttävässä mittarissa on myös lähetystehon mittaus ja halvemmasta mallista poiketen sitä ei tarvitse kalibroida erikseen joka mittaukselle, varsinainen SWR mittaus onnistuu yhtälailla molemmilla. Laitteet eivät tarvitse virtaa/paristoja mutta mittarin lisäksi tarvitset myös välijohdon joka on tavallista antennijohtoa ja molemmissa päissä tulee olla UHF liitin. Jos laitteistossasi ei ole vahvistinta, kytketään mittari radion ja antennijohdon väliin. Kunhan katsoo mittarista kumpi liitin on 'radioon päin' (RX) ja kumpi antenniin (ANT) niin kytkentä ei voi mennä väärin. Jos laitteistossasi on vahvistin, voidaan kytkentä tehdä kahdella eri tavalla. Mittari voidaan kytkeä joko vahvistimen ja antennin väliin, tai vahvistin voidaan irroittaa kokonaan ja säätää antenni kuten ilman vahvistinta olevassa järjestelmässä. Foorumeilta lukemani perusteellä jälkimmäinen tapa on ylseimpi ja sitä olen myös itse käyttänyt. Vahvistimen tehoja mitatessa kytkentä täytyy tietenkin tehdä ensimmäisen tavan mukaan, samalla näkee eron SWR lukemissa verrattuna säätöön joka on tehty ilman vahvistinta. Missään tapauksessa mittaria ei kytketä radion ja vahvistimen väliin sillä silloin mitataan vain radion ja vahvistimen väliä eikä siinä ole mitään järkeä. Mittareiden käyttöohjeista selviää miten homma hoidetaan, mutta laitetaan tähän nyt yleisimmät ohjeet molemmista. Ensin yksinkertaisempi versio joissa on yleensä yksi kierrettävä säädin ja yksi valintanappi. Napista säädetään ensin kalibrointiasento (SET, CAL, REF tms) jonka jälkeen painetaan tangenttia ja säädetään mittarin viisari osoittamaan säätöpistettä asteikoilla (SET, CAL, REF tms). Säätöpiste on yleensä asteikon toisessa laidassa. Sen jälkeen päästetään irti tangentista, käännetään valintakytkimestä mittausasento päälle (SWR) ja painetaan uudestaan tangenttia. Nyt asteikolla pitäisi näkyä SWR arvo. Jos antennia joudutaan säätämään ja mittaus toistetaan, pitäisi kalibrointi tehdä aina uudestaan vaikka erot ovatkin yleensä aika mitättömät normaalien säätömäärien sisällä. Ristiin näyttävissä mittareissa ei kalibrointia tarvitse tehdä, mutta niissä on yleensä pari muuta nappia operoitavaksi ennen mittauksia. Toisella valitaan käytettössä oleva teholuokka, ne vaihtelevat mittareittain mutta ainakin edullisemman pään laitteissa asteikot taitavat olla yleensä 1x (2w asti), 10x (20w asti) ja 100x (200w asti). Toisesta napista löytyy sitten asennot AVG ja PEP, ja niillä valitaan 'tehon mittaustapa'. Kun mitataan AM/FM alueen tehoa, käytetään asentoa AVG ja SSB mittaukseen PEPiä. Näistä lisää alempana. Kun nappulat ovat oikeassa asenossa, painetaan tangenttia ja luetaan SWR arvo siitä kohtaa missä viisarit menevät ristiin. Lähetysteho on luettavissa siltä asteikolta joka on yleensä nimetty forward. Täydellinen SWR arvo olisi 1, ihan kelpo lukema on myös 1.5 mutta 2 ja siitä enemmän on sitten niin paljon että laitteiston vaurioitumisriski on jo sitä luokkaa ettei vehkeitä kannata käyttää ennenkuin antenni on saatu vireeseen. SWR mittaus tehdään aina AM/FM alueella (omien mittareideni käyttöohjeessa sanotaaan AM mutta en ole huomannut eroa FM:ään). Koska SWR vaihtelee kanavan mukaan, kannattaa säätö tehdä yleensä oman laitteen kanavavalikoiman puolivälissä, eli nykyisillä 40 kanavaisilla vehkeillä kanavalla 20. Älä kuitenkaan säädä kanavalla 19, paikalliset rahtarit voivat kiivastua kun se on heidän kutsu- ja pulinakanava. Kun antenni on säädetty, kannattaa se mitata vielä äärikanavillakin (eli 1 ja 40 nykylaitteissa) jotta nähdään miten säätö toimii koko alueella. Jonkin verran yleistäen voidaan todeta että mitä pitempi antenni, sitä laajemmalla kanavaskaalalla se toimii hyvin, ja mitä lyhyempi antenni niin sitä vähäisemmäksi jää matalan SWR:n kanavat. Jos käytät kovin lyhyttä antennia ja saat kanavan 20 SWR:n esim niinkin alas kuin 1.2, voi se kanavilla 1 ja 40 olla jo huomattavan lähellä kahta (joka siis on jo aika kriittinen lukema). Tässä tapauksessa ei oikein voi muuta kuin pyrkiä pitelemään yhteyksiä niillä kanavilla joilla vehkeet parhaiten pelaa. Ja toki jos tiedossa on että tulet toimimaan pääasiassa alemmilla kanavilla, voit suoritaa säädönkin esimerkiksi kanavalla 10 ja saada kanavat 1-20 toimimaan hyvin ja menettää samalla ylemmät kanavat aivan pielessä olevan SWR:n takia. Kolmea 2+ metristä autoantennia olen ollut säätämässä ja ne ovat kaikki virittyneet tosi hyvillä arvoilla koko lällärikanavastolle, kun taas ~metrisen antennin säätäminen on huomattavasti tarkempaa puuhaa. Varsinainen antennin säätäminen tapahtuu antennin pituutta muuttamalla. Lasikuituantenneissa on yleensä yläpäässä lyhyt pätkä teräslankaa, löysäämällä sen lukitusta voidaan antennin kokonaispituutta säätää siirtelemällä sitä ylintä nysää. Toinen yleinen säätösysteemi on teräsantenneissa käytetty säätö alapäässä, siinä antennipiiska on lukittu yleensä yhdellä tai kahdella kuusiokolomutterilla ja niitä löysäämällä piiskaosan pituutta voidaan säätää. Eksoottisempiakin säätötapoja on olemassa, kuten Sirio Mini Snaken alapäässä olevat kaksi 'mutteria' joita siirtelemällä säätö tapahtuu. Jos SWR arvo alemmilla kanavilla on pieni ja ylemmillä suuri, pitää antennia säätää lyhyemmäksi ja jos arvo on alemmilla kanavilla suuri ja ylemmillä pieni, säädetään antenniin lisää pituutta. Alla olevassa kuvassa Sirion kolmen mallin säätösysteemit. Mallit vasemmalta oikealle: Mini Snake, DV27, Turbo 5000
   SSB puolen lähetystehoa mitattaessa (ristiin näyttävän mittarin AVG/PEP nappi asennossa PEP sekä radio ja mahdollinen vahvistin tietenkin SSB modella) huomataan että toisin kuin AM/FM mittauksessa, pelkkä tangentin painaminen ei saa aikaiseksi mitään liikettä mittarissa. Jos oikein tarkkoja ollaan niin mittaukseen pitäisi käyttää tietyn taajuista äänisignaalia mutta kotitarvemittaaja saa kohtalaisen tuloksen viheltämällä mikrofoniin niin paljon kuin ääntä lähtee. |
|
Lopuksi muutama linkki asioista kiinnostuneille:
RXTX-Tuote - Kaikkea radiokamaa Allekirjoittanut: |
|
Krisse, mobiiliasema Kotkan seudulla, 3FM, porakone@hotmail.com |