Edellinen sivu Seuraava sivu
LJ etusivu

Helmikuu


Keskiviikko 1.2.2012

Edellisen hehkujen 'korjauksen' jälkeen muutaman pv päästä liikennevaloissa odotellessani (kotoa muutama 100 metriä, näissä valoissa jälkihehku yleensä menee poispäältä) tuli aikamoinen käry nokkaan mutta ajattelin sen olevan vain edellisen savotan paskojen palamista joten jatkoin matkaa ja kärykin sitten loppui. Sitten eräänä iltana menin rassaamaan jotain autoon sisälle ja laitoin koneen raksuttamaan ja jonkun ajan päästä alkoi tulla taas kamala katku tupaan, joten ei muuta kun kiireellä pelit seis, akut irti ja annoin olla.

Parin pv päästä perehdyin asiaan ja totesin että se imusarjahehku alkaa käryämään niin otin vaan releestä piuhan irti ja olkoon noin. Kyllä se ainakin -19 asteessa vielä tarttaa lähes ongelmitta ja piuhastahan mä yleensä aina lähden joten olkoon toistaiseksi.

Laturin hihnat on vaihdettu. Tarkoitus oli myös tutkia uuden laturin asntamista mutta motivaatiota odotellessa. Taidan tilata näytille Läjän vakiolaturin ja vertailla vähän siitä että millasta kalikkaa mahdollisesti tarttee valmistaa adapteriksi.

Aijemmin aloittelemani lohkolämmittimen ajastinprojekti on saatu menestyksekkäästi loppuun - ja toistaiseksi toimii ilman lieskoja. Asennuksessa ei ollut sen ihmeempää mutta ylimääräistä pään vaivaa tuotti se että ajastinkello on muutamaa aikakautta uudempi kuin käyttämäni relerasia ja ne eivät ihan täysin pelanneet yksiin. Toi kello kun on tarkoitettu käytettäväksi sen nykyisen relerasian kanssa ja sen kautta se saa tiedon jos piuha on vielä seinässä kiinni ja hälyttää varoittaakseen asiasta, mutta tämän relerasian kanssa se piipitti jatkuvasti kun oli virrat päällä. Elegantti ratkaisu olisi ollut hommata uusi relerasia mutta koska koko ajastinpatentti on kasattu parin kympin poisto-osista (uusi mutta varastossa seisseitä) niin ei paljon hotsittanut moiseen ryhtyä. Paljon kivempi oli asentaa autoon kahdestoista lisärele erottamaan relerasian ajastimesta aina kun on virrat päällä :-)

Mutta kyllä vaan on hieno vehje. Useimmat meistä varmaan tietävät millaista on tulla parin kympin pakkasessa himaan ja rassata sitä pyöritettävää ajastinkelloa hämärässä. Aika paljon kivempaa on hoitaa ajastus lämpimässä kabiinissa, suosittelen.

Muuta kerrottavaa tässä ei kai nyt juuri olekaan tällä erää.

Ai niin, onhan 1 juttu. Tossa joulukuussahan vaihdoin polttoainesuodattimeksi sen Motonetin valmistaman Motonet polttoainesuodattimen. En tiedä johtuuko siitä vai yleisestä kankeudesta, mutta jo parin asteen pakkasilla tuntuu aamulla ettei toi kule kertakaikkiaan mihinkään. Vaikka auto on pari tuntia piuhassa (=kone ei varmasti ole kylmänkankea) niin se ei silti mene mihinkään. Yksi mahdollisuushan on tietysti että voimansiirrossa olisi ölpät kankeina, mutta en muista että toi ois viime talvena ihan tollanen ollut. Etenkin kun aamulla lähden töihin ja ensimmäisen kilometrin aikana seison pääasiassa liikennevaloissa ja viimeisten valojen jälkeen toi pelaa jo selvästi paremmin (vaikka voimansiirto ei varmasti ole paljon kerennyt lämmetä), niin tulisi mieleen että olisikohan suodattimella ja sen lämmityksellä (noissahan on lämmitys naftasuodattimella) jotain osuutta asiaan.

Muuten ei tulisi mieleen suodatinta epäillä, mutta paikallisen Tojotakaupan varaosaukkeli kertoi että jopa Toijjotan omassa polttoaineensuodatintehtaassa valmistetuissa suodattimissa oli (ilmeisesti tämän syksyn aikana koska viime syksynä se ei vielä muistaakseni ollu siinä firmassa töissä) sellasta ongelmaa että ne suodattivat niin hyvin että vähäki kylmemmässä menivät tukkeeseen. Rammilainen on jo hommattu, kiinnostais kyllä tän asian takia kokeeksi vaihtaa mutta motivaatiota ootellessa..


Edellinen sivu Seuraava sivu
LJ etusivu