Edellinen sivu Seuraava sivu
LJ etusivu

Kesäkuu


Tiistai 26.6.2012

Sen verran vähän ja kevyitä episodeja ollut tämän homman parissa ettei ole ollut juurikaan mitään kirjoitettavaa. Tässä nyt kuitenkin jonkunsortin yhteenveto viimeiseltä reilulta 1½ kuukaudelta.

Helatorstain tienoilla heitettiin muutaman päivän Venäjän reissu pienellä porukalla, kuvat ja kertomus täällä. Hupaisana detailina reissusta kerrottakoon että kaverin autosta putosi Simonssin äänenvaimennin jossain vaiheessa mutta äänistä sitä ei huomannut mitenkään vaan vasta joskus aikojen päästä todettiin sen puuttuvan. Toinen toveri taas sai ensimmäisen Venäjänreissunsa johdosta kuningasidean ostaa maastureiden Teuvo Lomanin, [tässä oli joku linkki mitä ei enää ole olemassa 8/2017].

Jo ennen tuota reissua olin pannut merkille että epätasaisuuksissa rattiin välittyy pieni terävä klappi jostain, ja tuon reissun jälkeen se tuntui vielä entistä enemmän joten rupesin tutkimaan asiaa. Yksi neljästä raidetangonpäästä (no eihän ne kaikki virallisesti ole raidetankoja mutta niitä samanlaisia niveliä kuitenkin) oli aivan finaalissa. Vaihdoin sitten ne kaikki kerralla eikä vika tietenkään korjaantunut oikein mitenkään. Vaikka ohjauksessa ei klappia tunnukaan, kiristin hieman simpukkaakin - laihoin tuloksin, kuinkas muuten. Rattiakselin ristikoitahan näissä ja sillointällöin menee mutta niissä ei ole havaittavissa mitään sanomista joten niitä ei toistaiseksi vaihdeta.

Samassa yhteydessä huomasin että aivan kuin oikean puoleisissa kääntölaakreissa alkaisi olemaan hivenen klappia. Hyvin vähän mutta kuitenkin. Täytynee harkita niiden remontoimista jossain välissä, vasemmallehan ne on jo vaihdettukin.

Kesäkuun alussa heitettiin sitten vähän pitempi reissu ja isommalla porukalla, kuvat ja kertomus siitä keikasta. Tällä reissulla rupesi Toijjota ensimmäistä kertaa vaatimaan vähän reissuhuoltoakin, ekan yön jälkeen ulvoi tehostin aika makoisasti joten ei muuta kun lisää öljyä siihen kohteeseen. Iltapäivällä sama ensiintyi taas, ja nyt jo vähä perehdyinkin asiaan. Ongelma oli sitten niinkin mittava kuin simpukan säädön yhteydessä löysälle jäänyt lukitusmutteri ja sieltä välistähän sitä öljyä sitten tarjoiltiin pihalle.

Nesteistäpä tuleekin mieleeni jarruneste. Sitä on alkanut pikkuhiljaa menemään, tarttee varmaan tutkia sen reittejä. Ja aiheessa pysyäkseni, kytkimen pääsylinterikin tuntuisi olevan jälleen kerran menossa. Sehän vaihdettiin syksyllä, ja joskus kevättalvella se taas prakasi ja meni takuuvaihtoon. Silloin panin merkille että neste säiliössä oli aivan mustaa mutta alasylinteriltä tuli kuitenkin kirkasta kun sieltä ruuvia vähän longotin. Viimeisimmän sylinterin vaihdon jälkeen olen sitten tuotakin puolta seuraillut ja kyllähän se taas kovin mustalta alkaa näyttää joten remonttia lienee tiedossa taas ennemmin kuin myöhemmin. Eihän tuo toki ameriikantemppu ole ja onnistuu tien poskessakin tarvittaessa, mutta olisihan se kiva jos toikin pelaisi pitempään kuin 5kk kerrallaan. Olin yhteydessä myös sylinterin maahantuojaan, eivät luonnollisesti olleet kuulleet mistään ongelmista ja omani oli ainoa takuutapauskin tuotteen kohdalla joten olivat hämmästyksissään. Sovittiin että jos/kun tuo taas laukeaa niin vaihdan vaan kumit siihen ja lähetän vanhat heille ihmeteltäväksi.

Sillointällöin toi on alkanu starttaamaankin hyvin nihkeästi, toistaiseksi kuitenkin vain noin kerran kolmestakymmenestä mutta kuitenkin. Ja on tähän mennessä tapahtunutkin poikkeuksetta metsässä sen jälkeen kun olen koheltanut moottorin sammuksiin jossain erikoistilanteessa. Ei aiheuta toimenpiteitä toistaiseksi. Virtalukon pohjia ja startin kärkiä (=objekti joita ei taida olla kuin vanhoissa Tojotissa) näistä menee.

Eräänä aamuna jouduin kuljetustehtäviinkin mutta hyvinhän toi meni :-)

Juhannusaattona kävimme vähän testaamassa erään kaiffarin uuden pöndetontin metsiin tehtyä ajoreitin alkua, ideana oli lähinnä selvittää reitin toimivuus onnettomammalla kalustolla kun se kuitenkin oli tehty hirviöpokkereilla varustetulla Tsiipillä. Meni oikein kivasti.

Seuraavana päivänä kävimme tuolla paikallisella ajoalueella ajelemassa muutaman (pääasiassa kolmen) auton porukalla, itse en siellä ajanut paljoakaan kun kyseinen alue on jo aika moneen kertaan nähnyt vaan annoin parin ensikertalaisen hoitaa ajohommat ja kuljin itse jalkapatikassa. Ihan hyvin sekin meni, ei muita vaurioita kuin että pakoputki ottaa nyt helmaputkeen kiinni liikkeelle lähtiessä. Tosin sitä se yleensä aina tekee metsäreissun jälkeen ja on korjattavissa käden käänteessä.

Auto on ollut nyt 2 vuotta 2 kuukautta ja mittariin on kierähtänyt sinä aikana 50tkm.

Ja lopuksi loppuhuipennus.

Kyseisen 50tkm aikanahan on vaivannut aika sitkeästi tuo vipatus maantienopeuksissa, ja nyt voisi sanoa noin 100% varmuudella että jonkunlainen break-thru on saavutettu tuon vian diagnosoimisessa. Sivustoa seuranneethan tietävät että oireilun tähden on ihan kaikki mahdollinen on vaihdettu (jakarien puslat 3-4 kertaa, panhardin puslat 4 kertaa, ohjausiskarin puslat, ohjauksen niveliä + kaikki kerralla, kääntöpään laakerointi, kiinavanteiden tilalle vaihdettu laatukamaa, koitettu toisella (uudella) ohjausiskarilla, testattu eri aurauskulmia ym ym) mutta helpotusta ei ole juurikaan tullut - ainakaan pitempikestoista selkeää parannusta.

Vaikka tuossa on nyt tänä aikana ollutkin kolmet eri vanteet ja neljät eri renkaat, päätettiin sitten vielä kokeilla vaihtaa rengastusta ristiin kaverin Läjästä koska mitään muuta mahdollisuutta ei vain yksinkertaisesti ole enää.

Ja niinhän siinä sitten kävi että oma Läjä kulki kuin sukkasiltaan ja kaverin autossa rupesi peilit läpättämään ja ratti vipattamaan.

'Jippii'.

On se vaan uskomatonta että mulla on ollut tuossa KUUSI eri vanne/rengasyhistelmää ja kaikkien kanssa tuo ongelma on jossain vaiheessa ollut päällä, milloin enemmän ja milloin vähemmän mutta kuitenkin. Toki tuossa on aikojen saatossa ollut klappiakin siellä sun täällä jotka ovat osaltaan vaikuttaneet asiaan mutta nyt on ainakin toisilla renkailla todistettu että auto on kunnossa ja vika löytyy rengastuksesta. Tämän hetkiset vanhteethan ovat niin täydellisen suorat niin sivuttais- kuin pystysuunnassa kuin tuollaiset vaan voivat olla, joten renkaitahan tässä täytyy sormella osoittaa. Laitetaampa vielä katkelma Lokakuulta jolloin nämä nykyiset renkaat tulivat:

Pystyheittoa oli jokaisessa aika törkeästi ja sen kyllä huomaa ajossakin. Samaten painoja meni 3 renkaaseen aika paljon, yhteen vähän järkevämpi määrä.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt heti reklamoida asiasta mutta kun silloiset vanteetkin olivat niitä vipattavia Kiinanpaskoja niin ei sitä tullut mieleen uskoa että BF:n renkaissa olisi niin paljon heittoa että ongelmat johtuivatkin (myös) niistä.

Nyt en sitten tiedä mitä tekisin, ei oikein hotsittaisi ostaa jo KUUDENSIA renkaita tähän autoon ja saada taas jotain satsia missä mun tuurilla onkin joku taas joku vika ja meno jatkuu entisellään.

Asiaa pohtiessani alkaa oikein *tuttamaankin taas sen verran että taidan lopettaa tämän tältä erää tähän.


Edellinen sivu Seuraava sivu

LJ etusivu