Maaliskuu 2014


Tiistai 24.3.2014

Vähän tullut pidettyä motivaatiolomaa ton autoremontin tiimoilta kun on ollut niin paljon noita vastoinkäymisiä ton kannen kanssa, mutta tänään tuli taas puksailtua hetki.

Sovittelin nokkasysteemit paikalleen jotta pääsin vähän mittailemaan niitä virheitä niiden sijainnissa, ja huomenna sitten piirustuksen kanssa koneistamolle - taas. En luonnollisesti muistanut ottaa yhtään kuvaa taas noista epäkohdista, mutta tuosta piirustuksesta voinee päätelle että minkä verran viturallaan ne keinut ovat verrattuna venttiilien sijaintiin.

Joistain kohdista pitää siis ottaa pois, ja joihinkin kohdiin tarttee sovittaa sopivan kokoisia shimmilevyjä niin ehkä ne sitten osuvat vähän paremmin kohdalleen. Siitä me ei aivan päästy sevyyteen että miten keinut kohdistuvat nokkaan entiseen verrattuna, eli onko venttiilit väärissä kohdissa vai noi pukit joihin nuo keinut nojaavat.

Itse keskityin koneen toiseen laitaan, ruuvasin kiinni suutimet, suutinputket, hehkukiskon, vähän letkuja ja muuta sen sellaista. Lauri rassasi toista puolta aikamoisella raivolla, tavoitteena oli saada turbo kiinni mutta ei mennyt ihan putkeen. Kun turbo vihdoin oli pajoitettu paikalleen, ei se turbolta alaspäin lähtevä öljyputki suostunut sijoittumaan oikein järkevästi sitten millään. Kun laturin öljyletku oli rikottu ja irroitettu, onnstui homma jo vähän paremmin mutta valmista ei tullut vieläkään. Paluuletku jo pääsi hollilleen - sehän tulee vaan taipuisaan kumiletkuun klemmarilla - mutta se mistä turbolle öljy menee, jäi ainakin toistaiseksi vielä laittamatta. Banjoliitinhän se on mutta se ei oikein mitenkään tunnu sattuvan lohkoon siihen kohtaan mihin pitäisi niin pultti jäi vielä laittamatta.

Huomenna sitten Etraan hydrauliikkaletkuhommiin ja koneistamolle tuon kepin kanssa, ehkä se joskus vielä valmistuu.

Ja huomasimpa tuossa vielä äsken että kun googleen kirjoittaa tuon kannen myyjän nimen (c_heads_r_us) niin toi mun kansiprojektisivu tulee tuloksissa ensimmäisenä, ja kun kirjoittaa hakuun china cylinder head niin sivu tulee kolmantena. Ehkä ton joku joskus löytää ja tietää välttää joutumasta samaan kuseen :-/