Oziexplorer Android ja sijainnin jakaminen muille käyttäjille tekstiviestinä

Tällä sivulla ohjeistetaan miten Android laitteessa toimivalla Ozi Explorerilla voi kertoa sijaintinsa muille samaa systeemiä käyttäville. Allerkijoittanut käyttää toimintoa lähinnä maastoautoreissuilla Venäjällä (linkki) mutta ehkä tälle jotain muutakin käyttöä voi löytää.

Ihan 'Mikä se Ozi Explorer on' -tasosta ei lähdetä, vaan oletus on että käyttäjä osaa:

Asentaa ja käyttää Ozi Exploreria.
Hallitsee tiedostojen ja hakemistojen käytön laitteellaan.
Kykenee editoimaan tekstitiedostoja laitteellaan (esim Google Playsta ladatulla editorilla).
Ladata tiedoston netistä laitteeleen ja siirtää sen määrättyyn paikkaan.

Laite- ja liittymävaatimukset:

Android laite (puhelin tai tabletti) jossa paikka SIM kortille.
Luonnollisesti tarvitaan myös liittymä/SIM kortti koska sijaintitieto kulkee tekstiviestillä.
Ulkomailla käytettäessä täytyy liittymän tietysti toimia myös ulkomailla, ja laite on säädettävä siten että se yhdistää toimivaan verkkoon myös rajan toisella puolella. Android laitteissa toi ulkomaan verkkoon kytkeytyminen on yleensä enemmän tai vähemmän monimutkaista mutta onnistuu valikoita räpläämällä.
Systeemi toimii tekstiviestillä, datayhteyttä ei tarvita.

Jos taskusta löytyy Android puhelin, kannattaa harkita Ozin demoversion asentamista siihen koska tekstarisysteemi toimii myös demossa. Näin pystyt lähettämään sijaintisi tarvittaessa muille vaikka itse käyttäisitkin muita suunnistussysteemejä. Karttojakaan ei tarvitse puhelimen Oziin kopioida, riittää että puhelin saa GPS sijainnin niin sitten sen voi jo lähettää eteenpäin.

Oziexplorer Android and SMS location sharing

This page will show you how to share your location with an Android device running Ozi Explorer to other's using a similar system. I personally use this on my offroad trips to Russia (link) but guess there are other uses too.

This tutorial is made with these things in mind:

User knows how to install and run Ozi.
Using files and directories can be mastered.
User knows how to edit textfiles in the device (with an editor available for example in Google Play).
User knows how to transfer a file from the web to the device and move it to a certain location.

Device and connection requirements:

An Android device (phone or tablet) with SIM slot.
Naturally you alse need a work SIM card as the location info is sent via SMS.
If you go abroad, make sure your connection works there too.
As the systems works via SMS, data connection is not needed.

Homma kannattaa aloittaa tekstieditorin hankkimisella jotta siihen ei tarvitse ruveta myöhemmässä vaiheessa, kesken kiivaan säätämisen. Laitteessa voi olla sellainen valmiina, tai sitten sellaisen voi ladata ja asentaa Google Playsta. Itse käytän Simple Text Editor -nimistä softaa joka on ilmainen, helppokäyttöinen ja ajaa asiansa. Huomioitavaa on se että jos puhelimessa on valmiina joku hieno 'tekstinkäsittelyohjelma' niin sellainen voi lisätä tiedostoon ohjauskoodeja ja muuta soopaa jolloin tiedosto ei toimi niinkuin on suunniteltu. Jos on vähänkin epävarmuutta niin kannattaa käyttää tuota Simple Text Editoria.

Puhelinnumeroiden ym määrittäminen

Aluksi tarvitaan sms_data.txt -tiedosto. Helpointa on aloittaa tekemälläni esimerkkitiedostolla, voit ladata sen tästä. Se pitää siirtää laitteessa Oziexplorer/Data -hakemistoon. Normaalisti tuo löytyy ihan helposti mutta olen kerran törmännyt sellaiseenkin asennukseen missä tuo Data -dirri oli jossain ihan muualla. Oli siinä laitteessa Oziexplorer/data -hakemistokin mutta Ozi käytti toista data -hakemistoa joka oli jossain ihan muualla.

Kun tiedosto on paikallaan, sitä tarvitsee hieman muokata (sillä tekstieditorilla joka asennettiin edellisessä vaiheessa). Pakollisia muutettavia kohtia ei ole kuin kaksi, oma nimimerkki ja numerot joihin haluaa sijaintinsa lähettää. Muutettavat kohdat selviävät tiedostossa olevista ohjeistuksista.

Kokeilua varten kannattaa laittaa kohdenumeroksi esim oma kännykkänumero, jos homma sitten toimii niin näet heti omasta puhelimestasi että tuliko sijaintitieto. Se tulee ihan normaalina tekstiviestinä eikä siitä paljoa saa selvää mutta näkee siitä kuitenkin että homma toimii ja viesti kulkee.

At this point you need to look for the text editor software. It may be allready on your phone, or you can install for example Simple Text Editor from Google Play. You need to use the simplest possible editor, the more advanced editors may add some control codes or other stuff to the final file and then it will not work. If in doubt, you the editor mentioned. 

Defining numbers

First you need sms_data.txt -file. It's easiest to use my demofile, available here. Place it in the Oziexplorer/data -directory. Usually it's easy to find, but once I was doing this in a device that had the data -dir in somewhere very strange. There was that Oziexplorer/data -directory but Ozi used a directory which was in somewhere else.

When the file is in it's place, you need to edit it a bit. There are only two things to edit, your name and the phonenumbers to send to, and they are described in the file.

I suggest you use your own telephone number for testing, then you can see if the system is working (=a message will come to your telephone) or not.

Tekstaritoiminnon lisääminen Oziin

Jostain syystä Ozissa ei defaulttina ole nappuloita toiminnon käyttämiseen joten ne on lisättävä. Ne joille Ozi Android screen designer on tuttu, voivat lisätä tarvittavat napit (Turn SMS Messaging on/off ja Send position by SMS) haluamilleen sivuille. Muut voivat ladata modaamani pagefilen tästä.

Pagefile on tiedosto joka määrittelee mitä tietoja (kartta, kompassi, nopeus ym ym) ja 'nappeja' kullakin sivulla on. Tämä esimerkkiversio on modattu alkuperäisestä vaaka-asennossa käytettäväksi tarkoitetusta (Landscape) keskikokoisen (Medium) näytön tiedostosta. Jos nappulat/muut jutut ovat liian suuria tai pieniä laitteellasi, tarttisi tiedosto olla joko Large tai Small -versio mutta koska minä olen vain onneton varaosamyyjä enkä mikään ilmaisen tuen ATK talo niin tein ainakin aluksi vain tämän yhden version.

Tuo tiedosto pitää laittaa Oziexplorer -hakemistoon, siellä on muitakin saman tyylisiä. Seuraavaksi pitää ladata tuo tiedosto otsiin. Mene Ozin päämenuun (Main menu), valitse sieltä Operation (en tiedä mitä se on suomennetussa versiossa mutta se ylin), sieltä General (ylin) ja sieltä Load Page file landscape. Valitse nyt tuo äsken lataamasi tiedosto (Landscape_Medium_SMS.pa1) ja palaa takaisin kartalle.

Nyt sivulle 1 (Main Map) on ilmestynyt pari nappia lisää alakulmaan.

Adding SMS functionality to Ozi

For some reason the Ozi Android doesn't provide SMS functions by default, so the function has to be added. If you are familiar with Ozi Android screen designer, you can add the needed buttons (Turn SMS Messaging on/off and Send position by SMS) where you want to. Other's can load the pagefile I made for demonstration from tästä.

Pagefile is the file that defines what information (maps, compass, speed etc etc) and buttons are on the pages. This demofile is modified from the original Landscape Medium file. If the buttons and/or other stuff are of wrong size, you need to use the Large or Small -versions of the pagefiles. But as I'm just a poor carparts salesman and not a freeware IT guru, I made the demofile just from that one version.

The file above has to be put in the Oziexplorer -dir, there are a few similar files allready. Now go to the main menu (of Ozi), select Operation, select General and select Load Page file landscape. Now select the file you just downloaded (Landscape_Medium_SMS.pa1) and go back to the maps.

The page 1 (Main Map) has now two more buttons.

SMS On/Off kytkee tekstaritoiminnon päälle (vihreä)/pois (musta). Kun se on pois päältä niin laite ei lähetä automaattisesti sijaintitietoa vaikka automaattilähetys olisi määritelty sms_data.txt tiedostossa. Et myöskään voi lähettää sijaintiasi itse kun tuo on pois päältä etkä saa muiden sijaintietojakaan.

Send location luonnollisesti lähettää sijaintisi muille.

Käytettäessä systeemi näyttää suurinpiirtein tältä: (kuvassa myös modaamani karttasivu)

Sms On/Off switches the SMS functionality, green=on, black=off. When it's off, the device doesn't automatically send location even if it's programmed in the sms_data.txt to do so. You can't also send your location manually and you will not receive other's locations.

Send location button.. Well.. Should be obvious.

When in use, this is something it will look like: (showing also my personal paging)

Sekalaisia huomioita

Kun joku lähettää sinulle sijaintinsa, Ozi pitää olla päällä JA tekstaritoiminto aktiivisena. Jos näin ei ole, sijaintiviesti menee vain laitteen viesteihin ja sitä ei saa sieltä haettua Oziin.
Jokaiseen numeroon lähtee oma erillinen tekstiviesti, eli 3 vastaanottajaa = maksat kolmesta tekstarista.
Wifiä tai Bluetoothia ei voi käyttää, softa ei tue niitä ja vaikka tukisikin niin kantamahan ei ole kuin kymmeniä (BT) tai satoja (Wifi) metrejä joten se olisi aika turha.
Koska Androidit siirtävät omin nokkineenkin dataa millon sattuu, kannattaa ulkomailla reissaamisen ajaksi sammuttaa laitteen mobiilidatatoiminto.
Heikossa/puuttuvassa kentässäkin sijaintia kannattaa yrittää lähettää jos tarvitsee, tekstiviesti ei kuitenkaan tarvitse signaalia kuin lyhytaikaisesti joten viesti lähtee kun laite saa edes hetkeksi kiinni verkosta.
Tekstaritoiminto pelaa myös Ozin demoversiolla.
Ohjeet ja tiedostot ovat versiolle 1.25 (julkaistu kai 2/2015) mutta samoja tiedostoja olen edellisten versioidenkin kanssa käyttänyt.

Venäjänsafaribesserwisserdisclaimeri

Olen oikein hyvin tietonen että Uralin takana ei kuulu puhelin missään ikinä, mutta ainakin tossa Suomen ja Laatokan välillä on tuntunu olevan kenttiä ihan kivasti tälläsen systeemin käyttöön. Ja koska tekstarit siellä puolella maksavat (ainakin Elisalaisille) 7.4 senttiä/kpl nii ofroudharrastajan putjetissa se on kuin kusis mereen joten en lähtis hinnankiroistakaan valittamaan. Olen myös tietoinen että kaikki - ainakin täällä etelämmässä reissaavat - tietävät missä on Vuoksenranta ja miten sinne pääsee mutta toi onkin vaan eka helposti käteen osunut demoamiseen sopiva kuva.

Misc info to think about

When someone sends you his/hers location, you must have Ozi running AND sms function enabled. Otherwise the message will go to the 'messages' of your device and it can not be loaded to ozi afterwards.
The device will send a separate SMS to every number, so if you have 3 numbers to send to, you pay for 3 messages.
Wifi and Bluetooth can not be used as it's not supported by the software. And even if it was, it would be next to useless because of the short range of those systems.
If you are abroad, you should shut down mobile data (from the Android system) as these things tend to transfer some amount of data all the time.
If you are in a weak or non-existent cell coverage, you can still try to send your location if you need to. As SMS needs only a short time of connection, the message(s) will go right away if/when the device gets even a weak and short signal.
This system works also with the free demoversion.
Instructions and files are for v1.25 (2/2015, I think) but the same files work with previous versions too.


Takaisin pääsivulle / back to main