Vic 20

Kellastuneisuus 3/5, yleinen kunto 4/5

Kun tuo nykyinen Kuusneloseni on tuota uutta mallia, olen tietysti funtsinut että sellainen pyörämpi vanhan mallinenkin olisi paikallaan. Ja tietysti siihen kuuluva vanhan mallinen levyasemakin pitäisi olla. Kuusnelkkuja on vielä huutonetti täynnä joten en sen suhteen pitänyt kiirettä kun ei ollut mitään mieleistä pakettia tarjolla, joten katselin noita levyasemia sitten. Niitä ei sitten ihan hirveästi ollutkaan vaan ne olivat lähinnä laajemmissa paketeissa mukana ja laajemmasta setistä taas en halunnut maksaa, etenkin kun niistä pyydetään mielestäni sisältö (kauheesti warezpelejä ja jotain huonoja joystickejä, kaikki kruunattu vielä 'toimivuutta ei ole testattu' -nootilla) huomioiden vähän yläkanttiin.

Mutta sitten tärppäsi, löytyi sopivan hintainen ja toimivaksi luvattu levari. Ainoa vaan että siinä oli pieni 'ongelma'..

Tuohan on valkoinen ja siinä lukee Vic, eli selvästi taas liian vanha edes vanhan malliselle kuusneloselle jonka lerputin on ruskea ja siinä lukee vain Commodore. No tämä oli kuitenkin sen verran vanha ja iäkäs malli että pitihän tämäkin hommata, joten nyt ollaan sitten siinä tilanteessa että tarviikin hommata kone tälle levarille :-) Tämä levarihan on kai toisiksi vanhin malli tuosta, eka oli 1540 mutta kuusnelosta varten piti kehittää vähän hitaampi (!) versio ja se sai nimekseen 1541. Yhteensopivia ovat kuitenkin kaikki levarit kaikkien koneiden kanssa.

Sopiva Vikkikin sitten huuto.netistä löytyi ja joku olikin siitä tarjonnut heti anteliaan 1e enemmän kuin lähtöhinta joten osallistuin kisoihin ja tarjosin seuraavaa tasakymppiä. Sitten ei tapahtunutkaan mitään lähes kahteen viikkoon, ja siinä välissä huutelin myös Saksasta yhtä vähän laajempaa settiä jonka sitten viimeminuuteilla missasin kun olin '3G yhteyden päässä' umpimetässä eikä se pelannut kauhean jouhevasti. Kuten sittenuten aavistelin niin vähän ennen huudon sulkeutumista tuo 1e korottaja oli herännyt ja laittoi taas 1e korotuksen. Hinta oli tässä vaiheessa 41e ja laitoin samantien - tällä kertaa toimivan intternetin ääressä - sisään korotusautomaatin sen verran isolle summalle että jos kilpahuutaja sen voittaa niin se tosiaan haluaa sen. Elättelin toki toiveita ettei ihan sellasiin lukemiin noustaisi, ja voittohan siitä kaupasta sitten tulikin eikä edes lähimainkaan sillä rahalla mitä olisin pitkin hampain ollut valmis maksamaan.

Juuri kyseinen yksilö kiinnosti sen tähden että se ei ole ihan niitä viimeisimpiä, vaan vielä sen ikäinen että tässä on erilainen virtalähde (ja kuulemma isompi piirilevy sisällä) kuin niissä uudemmissa. Kaikista vanhimmissa malleissa on kuuleman mukaan myös erilaiset näppäimet mutta ihan niin vanha tämä ei ole.

Tuossa toi virtaliitin ja -kytkin näkyy. Siinä yleisimmässä ja uusimmassa (ja varmaan myös halvin sillon aikanaan kun ainahan tälläsissä hinta laskee kun malli ikääntyy) on samanlainen virtalähde ja -liitin kuin kuusnelosissa, mutta tässä on tällainen komia 2-napainen 9v AC liitin. Myyjä ei ollut konetta testannut telkkarissa kiinni (varmaan siksi kun RF modulaattori jota tarvitaan telkkariin liittämiseksi lienee hävinnyt vuosien saatossa eikä sillä tod näk ollut muunlaista piuhaakaan käytettävissä) mutta ledi kuulemma syttyi, joten siinä ensimmäinen jännitysmomentti. Virtanappula tuntui aika omituiselta, päälle käännettäessä se vastusti ensin ihan tosi kovasti ja sen jälkeen muuttui tunnottomaksi, mutta kyllähän tuo sitten kuitenkin toimii. Virtanappi tekee tuota samaa edelleen kun kone on pois päältä muutaman tunnin, menee ihan hiton jäykäksi.

Tac-2, Vic-1541, Vic-20 ja C2N

RF modulaattoria tai antennipiuhaa ei mullakaan ollut mutta arkistojen kätköistä löytyi sopiva piuha millä sai kuvan ja äänet 1084 monitoriin joten ei muuta kuin testailemaan. Ensitöikseni testasin tuon lerputtimen ja muualta hommaamani museomallisen kasettiaseman, ja molemmat olivat siinä vireessä että kävin laittamassa huutonettiin positiiviset palautteet myyjille. Eli kunnossa molemmat. Ja miksei eivät olisi, ovathan nuo nuorempia kuin minä ja minäkin olen hyvässä kunnossa :-P

Nyt kun vehkeet oli kotona ja selvästi kondiksessa, piti päästä tietysti testailemaankin. Kun koneen mukana ei mitään extraa tullut eikä mulla ollut ennästäänkään mitään Vic-20 softaa niin vaihtoehdot olivat vähissä. PC:lle olisi tietysti voinut imuroida netistä jotain ja siirtää XE1541 kaapelilla (se piuha jota käytin Kolikkopeli 64:n yhteydessä jolla voi siirtää ohjelmia PC:ltä Kuusneloselle ja luultavasti myös Vicille) tai sitten..

'Uuden sukupolven kansalaisille' tuo ei varmaan valkene, mutta minänpä kerron. Ennenvanhaan oli tietokonelehdissä tuollaisia ohjelmalistauksia jotka voi sitten naputtaa omaan koneeseensa ja tallentaa myöhempääkin käyttöä varten. Eli ei muuta kuin netistä löydetty Micropost lehden ohjelmalistaus paperille ja naputtelemaan.

Koneesta riippuen - lähinnä tietysti käytössä olevan koneen muistikapasiteetin mukaan - noi listaukset olivat joko lyhyit, pitkiä tai aivan tolkuttomia. Kuusneloselle oli Mikrobitissä välillä pienellä fontilla printattua koodia sivutolkulla ja niiden näppäilemiseen meni sitten tunti poikineen. Sen lisäksi että toi oli yksi harvoja tapoja saada ohjelmia, tossa myös oppi hyvin ohjelmoinnin perusteita kun funtsi samalla että mitä tuo koodi missäkin kohtaa tietokoneella sitten tekee. Hilpein suoritukseni tältä saralta oli sinä jouluiltana kun sain ekan Kuusnelosen ja kasettiaseman siihen. Kirjoitin Bitistä 'Kello' -ohjelman joka oli sivun mittainen ja muistaakseni piti kellonaikaa ruudulla näkyvissä. No sivu ei ollut periaatteessa paljoa mutta kyllä siinä ensikertalaisella aikaa vierähti. En muista toimiko se kertaheitolla (sanomattakin selvää että noissa käy helposti kirjoitusvirheitä kun ovathan ne melkoista siansaksaa, ja ne kirjoitusvirheet tulevat ilmi sitten silleen ettei ohjelma toimi ja käyt sen kokonaan läpi ja etsit että missä tuli kirjoitettua väärin) mutta kyllä se lopulta kuitenkin toimi ja olihan se komiata.

No, ei sen hilpeys ollut kuitenkaan vielä tuossa. Kun olin sitä raivoisasti naputellut koneelle niin tallensin sen tietysti kasettiasemalle ettei tarttee jatkossa aina kirjoittaa uudestaan kun tarvii. No jostain syystä se ei kuitenkaan kasetille 'tarttunut', vaan koko työ meni hukkaan kun koneen sammutti. Eipä lannistuta, kirjoitin sen uudestaan. Ja taas se hävisi. Kirjoitin vielä kolmannenkin kerran ja sen jälkeen tulin siihen tulokseen ettei uudessa kasettiasemassa tallennus toiminut :-) Mutta tulipahan tehtyä! Sain tietysti uuden tilalle heti kun joulun jälkeinen arki koitti joten ei se nyt suuri tappio ollut.

Tällä kertaa ohjelmakoodi toimikin kertaheitolla, ja pelisessoi voi alkaa heti kun viiminen rivi oli näpytelty ja ohjelmanpätkä tallennettu.

Aikamoista! Kuuraketilla Marsiin! Vicissähän toki on 16 väriä ja 176x184 resoluutio (nykykoneissahan resoluutio on esimerkiksi 1280*1024 ja värejä kokolailla rajattomasti) mutta noi ohjelmalistauspelit olivat usein vähän vaatimattomampia mutta onhan tuossa silti aika aidon tuntuinen avaruusmeininki. Tuota peliä en kyllä osaa pelata, tai sitten siinä on joku vika. Ihan sama mihin ja miten laskeudun niin aina tulee kräsh - ja sen jälkeen out of data error in 340 -virhelimoitus :-D Mutta ei sen väliä, vehkeet toimii ja se on pääasia!

Sanomattakin selvää että nykymaailmassahan tällä ei kauheasti ole käyttöä, mutta jos nyt jotain levy/kasetti/modulipelejä kävelee vastaan niin toki o(s)tetaan ja pelaillaan!



Takaisin edelliselle sivulle